sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kotiin paluu

Oho ei oikein ole sanoja kuvaamaan näitä tunteita mitä mielessä tällä hetkellä pyörii, on tunne siitä kuinka ikävä ja haikea olo on olla poissa Ruotsista, mutta samalla tunne siitä kuinka ihanaa oli palata kotiin ja Suomeen. Viisi viikkoa oli sanoinkuvailemattoman upea, opettavainen ja varmasti mieleen painuva kokemus, minkä tulen muistamaan koko elämän. Pinjan kanssa jo suunniteltiin kotimatkalla uutta reissua Ruotsiin viikonlopuksi joskus keväämmällä!

Haikeus ja ikävä iski junassa




Tukholmassa jo iloisemmalla ilmeellä.










Kotimatka meni hyvin, niinkin hyvin että Skövdessä meinattiin myöhästyä junasta... Oltiin vartti ennen junan lähtöä pesemässä jääkaappia ja pakastinta ihan iloisina :D Onneksi meidän pomo vei meidät asemalle. Junassa sitten itkettiin lähtöä ja kelattiin viikkoja taaksepäin ja itkun lomassa naurettiin kaikille hauskoille muistoille. Junamatkalla nukuttiin vähäsen ja Tukholmassa odotettiin seuraavaa junaa ulkona pakkasessa. Ei haitannut oikeastaan, siinä vain virkistyi. Päästiin ilman suurempia ongelmia lentokentän hotelliin ja hotelli oli oikein kiva. Yö hotellissa oikeastaan kruunasi koko reissun ja oli piste i:n päälle! Käytiin lentokentällä syömässä ja sitten lähdettiin saunaan ja uimaan hotelliin. Ilta meni nopeasti ja mentiin jo aikaisessa vaiheessa nukkumaan, koska syystä tai toisesta edellisenä yönä tuli nukuttua vain kolme tuntia... Aamulla syötiin hyvin hotelli aamiainen ja sitten matka kohti koti Suomea alkoi. Meinattiin unohtaa Pinjan kanssa boarding pass:it, kun oltiin jo portilla menossa lähtöselvitykseen, siinä tuli sitten vähän kiire hakea ne, mutta kerettiin. Huokaistiin vasta siinä vaiheessa, kun istuttiin ja odotettiin lentokoneeseen pääsyä. Olipahan kotimatka, mutta nyt kaikki hyvin ja odottelen kotona saunaan pääsyä. Kiitos kaikille lukijoille ja toivottavasti tykkäsitte, nyt loppuu nimittäin blogin kirjoittelu. Skövde ja Ruotsi treated us well, niikuin englanniksi sanotaan. Huomenna takaisin koulun penkille ja normaali arki alkaa. ♥ Krista
Lennonjohto torni Arlandassa

Viimeinen ateria

Aamupala hotellissa

Lisää kuvateksti

Oli ihana lähteä auringon paisteessa

Ihanat hotellin lakanat



Viimeinen kuva lentokoneesta.
Hedelmät aamupalalla

















keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Lähdön hetki lähenee

Viimeisiä päiviä töissä ja Ruotsissa viedään ja kotiin lähtö kolkuttaa jo ovella. Kävimme eilen syömässä Pinchos nimisessä ravintolassa työssäoppimisjakson ja vaihdon kunniaksi työpaikan johtajamme ja molempien minun sekä Pinjan ohjaajien kanssa. Molempien toiset ohjaajat eivät valitettavasti päässeet mukaan, mutta oli meillä siltikin todella hauskaa! Syötiin hyvin ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä.

Karkinmakuinen drinkki
Pinchoksessa oli älyttömän hyvää ruokaa ja hyvä palvelu. Ravintolassa tilataan kaikki ruoat ja juomat nykyaikaisesti puhelimella app:in kautta ja haetaan suoraan tiskiltä. Tilaaminen oli helppoa. Ateriat olivat pieniä, joten täytyi ottaa useampi ateria, että tuli täyteen. Kokemuksena hyvä! Odotellessa, että Suomeenkin tulisi joskus tuollainen.

Nyt taas nukkumaan ja huomenna viimeiseen iltavuoroon, perjantaina vielä aamuvuoro, sitten lauantaina matka kohti Tukholmaa alkaa aamupäivästä. Sunnuntaina lennetään iltapäivällä Suomeen. 

Bataattiranskalaisia, ceasarsalaattia ja pihvi.
 
 Viimeisistä päivistä täytyy ottaa kaikki ilo irti, joten katsotaan mitä vielä keksitään.
♥ Krista

lauantai 27. tammikuuta 2018

Kuulumisia

HEII!


Toiseksi viimeinen viikko on nyt takana päin, hurjan hauskaa on ollut. Ollaan töistä löydetty ihana uusi kaveri Riikka, josta on tullut todella lyhyessä ajassa mitä ihanin ystävä. Riikka on käynyt meillä kylässä ainakin joka toinen päivä ja töissä nähty vieläkin useammin. Ensiviikolla on lähtö takaisin Suomeen ja joudumme hyvästelemään ihanan työpaikan, työkaverit, asukkaat ja Riikan, joka jää tänne vielä pariksi kuukaudeksi. Tuntuu haikealta, koska on löytynyt niin ihania ihmisiä täältä kenen kanssa tulee niin hyvin toimeen. Iso kiitos kaikille työkavereille siitä miten hyvin meidät on otettu vastaan ja miten hyvin meitä on täällä kohdeltu. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin minun kahdelle ohjaajalle, jotka on aivan huippuja molemmat! Ilman heitä olisi maailma aika tylsä paikka. Kiitos, että saan olla teidän opiskelija (tiedän, että luette tätä niin omistettu teille) ♥  Pieni pala ainakin minun sydämestä tulee jäämään tänne, eikä varmasti helposti kulu. Ulkona on ihanan keväinen keli, ei ole enää lunta ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Tulee hyvä fiilis jo pelkästään ulos katsoessa. 



Ruohokin jo vihertää..


Toissapäivänä oli meidän ensimmäinen yövuoro töissä. Pinjan kanssa ei kumpikaan olla ennen öitä tehty, joten hieman sitä jännitettiin. Mentiin illalla kuuden aikaan nukkumaan ja herättiin kahdeksalta, sen turvin varmaan yö jaksettiinkin valvoa. Yö meni yllättävän nopeasti ja oli ihanan rauhallista. Sain jopa yön aikana tehtyä tarvittavat koulutehtävät, ajatus kulki jokseenkin kirkkaampana kuin yleensä. Käytiin kierroilla tarkastamassa, että asukkaat nukkuivat ja sitten taas kierron jälkeen itse keksittin tekemistä. Ensimmäisen kierron jälkeen siivottiin yleiset tilat ja sitten pystyi tehdä omia juttujaan, mitä nyt halusi. Yö oli kiva nähdä, mutta henkilökohtaisesti nautin enemmän päivävuoroista, koska niissä saa enemmän irti oppimisen ja oman kehityksen kannalta. Kaikkea on kuitenkin hyvä kokeilla, että juuri itse löytääkin sen oman paikkansa. Kuulumisiin!♥ Krista

Ei väsyttänyt ollenkaan!

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lähihoitajan työ

Lähihoitajan työ Suomessa;

- Lähihoitaja saa antaa lääkkeitä asukkaille dosetista ja annosjakelupusseista
- Saa jakaa lääkkeitä dosetteihin 
- Saa antaa ylimääräisiä lääkkeitä esim. päänsärkyyn, jos puhunut muun työryhmän kanssa.
- Saa ottaa suoniverinäytteen
- Saa kirjata uuden asukkaan sisään

  
Lähihoitajan työ Ruotsissa;
-Lähihoitaja saa antaa lääkkeitä annosjakelupusseista ja doseteista.
- Kaikki lääkkeet on merkitty signeerauslistaan, mihin tulee lähihoitajan nimikirjaimet jokaisen lääkkeen annon jälkeen.
-Insuliinin pisto näyte täytyy näyttää aina sairaanhoitajalle, kun tulee uuteen paikkaan.
-Lähihoitaja ei saa antaa päänsärkylääkettä ilman sairaanhoitajan lupaa, jos sairaanhoitaja ei ole talossa sillä hetkellä täytyy soittaa kunnan sairaanhoitajalle.
- Lähihoitaja ei saa muuttaa asukkaiden apuvälineiden "asetuksia" sen tekee aina fysioterapeutti.


Muuten lähihoitajan työ on aika samanlaista Ruotsissa kuin Suomessakin, pieniä eroja tietenkin löytyy. Suomessa hoitotyössä on enemmän kiire, johtuen hoitajien alimitoituksesta, kun taas Ruotsissa asukkaille on enemmän aikaa. 

Huomenna näen minun ihan ensimmäisen yövuoron, nyt vain sitten valvomaan että jaksaa sitten pysyä töissä yön hereillä. Työssäoppiminen muutenkin lähenee jo loppuaan, sillä enään tämä viikko ja seuraava viikko, niin paluu Suomeen kutsuu. Huippu reissu ollut tähän asti ja voin sanoa, että ikävä tänne aivan varmasti tulee. Koskaan ei kuitenkaan varmaksi tiedä, että mihin elämä kuljettaa ja löydänkö itseni täältä joskus uudelleen. ♥ Krista

Kevennyksenä tuolle tekstille, että tuli sitten töissä leikattua otsahiukset..
 

perjantai 19. tammikuuta 2018

Kylpyläpäivä & maakuntamatka

Heipähei pitkästä aikaa!
 
Siitä onkin hetki, kun viimeksi blogia kirjoitin. Viime päivinä ei ole oikein ajatus kulkenut tämän kirjoittamisen osalta, mutta nyt tuli inspiraatiota tähänkin hommaan. 
     Olimme tiistaina 16.1 pienellä työporukalla kylpylässä, missä yllätimme yhden työkavereista! Ilta oli aivan ihana. Unohtui kaikki työasiat, kouluasiat ja muut mieltä askarruttavat asiat. Illan aikana tuli syötyä mitä parhainta caesarsalaattia, naurettua vedet silmissä ja juteltua vakavampiakin asioita unohtamatta lapsen mielisyyttä vesiliukumäissä. Tämän hetkisessä työpaikassa on mitä mahtavimmat työkaverit ja olen itse siitä niin iloinen, että minut ja Pinjakin kutsuttiin kylpylään mukaan. Alkuviikot täällä Ruotsissa oli oikeasti vaikeita, kun mietti kotiin lähtöä melkein taukoamatta, paitsi töissä ei kerennyt eikä tarvinnut. Tällä hetkellä tuntuu, että täällä on ihan mahtava olla ja koti-ikävä on hävinnyt, kotiin lähtö jopa tuntuu siltä, että siihen ei olisi valmis vielä moneen viikkoon. Työyhteisökin on alkanut tuntua perheeltä ja töissä on voinut olla oma itsensä ensimmäisestä päivästä saakka ja se merkitsee paljon. Nyt ollaan jo yli puolen välin vaihtojaksossa ja on enää kaksi viikkoa töitä jäljellä. Täytyy viimeisistä viikoista ottaa kaikki ilo irti. Ruotsin kieltäkin on oppinut ymmärtämään paljon ja kaupassa käynti sujuukin ruotsiksi, johtuen siitä että paljon ei tarvitse puhua... :D 
Käytiin Miami Beachilla ;)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maakuntamatkailu avartaa! Olimme eilen yhden työkaverin kanssa kiertelemässä tätä Skövdeä ja vähän myös ulkopuolista maakuntaa. Kävimme Skövdessä Billingen-vuorella, wau ei voi muuta sanoa. Maisemat oli aivan mahtavat. Vuorelta näkyi koko Skövde ja se oli aivan mahtava kokemus. 
Skövden kaupunki
 
Ihanan talvinen sää
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Oli pakko ottaa kuva muurilla :DD
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Billingeltä lähdimme kohti vanhaa luostaria, joka sijaitsee lähellä Skara-nimistä kaupunkia. Luostarin pihalla käynti oli pysäyttävä kokemus, hyvällä tavalla. Hetken kiertelimme luostaria ympäri ja rakennuksena luostari oli erittäin hieno. Sisälle emme menneet, koska se olisi maksanut. 





Luostari etupihalta










 
 
 
 
 
 
 
Luostari takapihalta
 
Tie, joka vei Luostariin
 
Jäännöksiä munkkien asutuksesta.
 
Luostarin jälkee ajoimme Ruotsin kauneimman tien, joka oli todella kaunis. Työkaverimme sanoi, että se on kauneimmillaan keväällä, kun kaikki on puhkeamassa kukkaan. Uskon sen, on harmi, että sitä ei nyt nähnyt niin kauniina. Kuvitteluksi meni, mutta ei se haittaa. Ehkä jonain päivänä ajan sen itse siihen aikaan. 

Nyt on taas yksi työviikko takana, viikonloppu vapaa. Huomenna mennään äänestämään presidentinvaaleihin täällä. Muita suunnitelmia ei sitten olekkaan. Ainiin suoritin insuliininpiston sairaanhoitajan kanssa ja nyt saan sitä täällä pistää ohjaajan valvonnassa! Kuulumisiin ♥ Krista
 
 
 
 
 

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Reissu Göteborissa 13.1.2018

 Matka alkaa...

Juna-asemalla
Lähdössä junalle!

























Lähdettiin eilen lauantaina päiväreissulle Göteboriin aamulla Ruotsin aikaa noin klo 10 jälkeen. Juna matka kesti n. 1,5h. Matka meni nopeasti, vaikka ensin mietin että kuinkakohan hitaasti se menee. Junamatkalla oli paljon ihania maisemia, joten se saattoi olla syynä miksi se matka menikin joutuisasti. Olimme Göteborissa 11.30 ja lähdimme suunnistamaan asemalta eteenpäin. Löydettiin itsemme ensimmäisenä kauppakeskuksesta, jossa oli paljon uusia kauppoja, mitä ei Suomesta löydy. Tulikin yhdestä kaupasta ostettua mitä ihanimmat kengät!! 

Lempikengät tätä nykyä!
Iloinen matkustaja












Kenkien oston jälkeen etsimme mitä ihanimman kahvilan, jonne menimme aamubrunssille. Kahvila oli ranskalaistyylinen ja todella viihtyisä.
Ihanan näköinen myyntitiski





Ihanan kahvilan yläkerta












Lähdimme aamubrunssin jälkeen etsimään Göteborin satamaa ja löysimme sinne jopa ilman karttaa. Olen kyllä itse sitä mieltä, että parhaimmat paikat löytää, kun ei ota stressiä asioista mitä pitäisi nähdä vaan menee vain johonkin suuntaan ja katsoo ympärilleen. 
Hieno purjevene

Pieni pala satamaa








Hetken olimme satamassa ja lähdimme kulkemaan vain johonkin suuntaan rantaa pitkin ja löysimme ihanan Marimekon liikkeen missä kävimme hieman puhumassa Suomea kauppiaan kanssa, ja olihan se tehtävä ostoksia hieman sielläkin. 

Marimekon kauppias kertoi meille missä on kirpputoreja ja kävimme myös siellä, kulttuuri on kylläkin hieman erilainen kuin Suomessa. Vaatteet ovat nimittäin samoja hintoja kuin kaupoissakin, en itse oikeastaan edes ymmärtänyt niiden periaatetta. Kokemus oli tietenkin sekin. Kirpputorilta lähdimme syömään, koska alkoi olla jo nälkä. Matkalla kuitenkin poikkesimme ihanaan keittiökauppaan, missä myytiin vanhanaikaisia keittiötarvikkeita, emme sieltä mitään ostanut, mutta se oli hieno sisältä niin kävimme katsomassa ja räpsimässä muutaman kuvan. Sitten matka kohti ruokapaikkaa alkoi ja päätimme mennä syömään vapianoon (italialainen ravintola).



Hauskaa tässä oli se, että tasan vuosi sitten samana päivänä olimme Pinjan kanssa Helsingin Vapianossa syömässä ja tänäkin vuonna sitten kävimme, mutta se ei ollut mitenkään suunniteltua. Tajusimme asian myöhemmin, kun selasimme omia Facebookkejamme. 


Syönnin jälkeen kiersimme lisää kauppoja ja näimme nähtävyyksiä matkalla eri kauppoihin, ihmisiä oli todella paljon, vaikka oli kuitenkin lauantai. Myöhemmin kiertelyjen jälkeen menimme istumaan juna-asemalle ja odottamaan junamme lähtöä, jos olisimme olleet fiksuja niin olisimme ottaneet aikaisemman junan mutta odotimme sitten junaa yli kaksi tuntia. Siinä ajassa melkein nukahdimme pitkän päivän jälkeen asemalle, mutta onneksi sitten kuitenkin pysyimme hereillä. Juna lähti takaisin Skövdeen klo 20.


Göteborin kirkko
 
Pääkadulla oli hiento kruunut valaistuna.















Joki illalla
Hieno talo valoilla
Joki päivällä
Matka nähtävyyksiä




Hienoja taloja matkalla




















Väsyneet matkustajat






Lämpömittari seinällä
























Kotimatkalla












Nyt alamme nukkumaan ja huomenna työt jatkuu, ensiviikolla pääsemme maakuntamatkailemaan (tulossa postaus erikseen), palataan! <3 Krista